Hipsutin

Eilen oli luvallinen herkkupäivä ja tänä aamuna vaaka näytti 64,1kg:n lukemia, cool! Oli erikoista huomata, että vaikka söin piiiitkästä aikaa popcorneja, ne eivät maistuneetkaan enää niin hyviltä, kuin viimeksi. Olen siis ennen tykännyt ihan älyttömästi poppareista, mutta eilen ne eivät enää olletkaan niin hyviä. Olisin oikeastaan paljon mieluummin syönyt vaikka kaurapuuroa 😀 Annoinkin sitten loput syömingeistä avokilleni..

On muutenkin ollut kiva huomata, että enää ei viikonloppuisin kauppareissulla edes harmittele sitä, että niitä herkkuja ei saa ostaa (paitsi eilen sai ostaa sen popparipussin). Ennen tuli kärryihin mätettyä sipsiä, poppareita, karkkia, limpparia ja vaikka mitä muitakin herkkuja älyttömiä määriä! Mutta nyt on ihan eri meininki kauppareissuilla. Herkkuja ei oikeastaan enää kaipaakaan sinne ostoskorin täytteeksi.

Olen ollut kyllä tässä elämäntapamuutoksessa ja laihdutuskuurissa ihan satasella mukana. En muistakaan, milloin viimeksi olisin jaksanut näin paljon panostaa tähän. Olen siis ollut laihdutuskuureilla vaikka kuinka monta kertaa aiemmin, mutta en ole oikeasti ajatellut laihdutuskuurin jälkeistä elämää ja itse elämäntapamuutoksen toteutumista. Nyt kokoajan hoen itselleni sitä, että entiseen elämään ei ole enää paluuta. Eli KUN olen saanut painon tippumaan ihannepainooni, entinen syöminen ja liikkumattomuus ei voi vain palata. Minun pitää siis yhä silloin nousta tiettyinä aamuina aikaisin salille. Minun pitää yhä harrastaa juoksemista tai muuta liikuntaa. Minun pitää yhä jatkaa terveellistä syömistä. Minun pitää yhä pitää korkeintaan yksi herkkupäivä viikossa… Listaa voi jatkaa loputtomiin. Päätin vain, että entisiin tapoihin ei ole enää paluuta. Sen ajatusmaailman oivaltaminen on vaatinut ja vaatii jatkossakin kovaa henkistä työstämistä! Sillä nyt on tasan viimeinen kerta, kun ryhdyn tähän! Jojoilu saa luvan loppua. Tietenkin on mahdollista, että tulevaisuudessa sairauden tai raskauden takia saattaa tulla  ylimääräisiä kiloja (jos niin joskus käy),mutta muulla omalla toiminnallani en halua enää sallia painonnousua.

Olen huomannut, että painon putoaminen on nostanut omaa henkistä hyvinvointiani. Peilistä kurkistava henkilö ei olekaan enää niin etova, kuin aiemmin. Olen ollut aina todella rankka arvostelemaan omaa itseäni erityisesti painoni puolesta. En voi henkisesti hyvin, jos sitä ylipainoa minulta löytyy. Nyt kun läskit ovat alkaneet vihdoin ja viimein  antaa periksi, niin huomaan olevani päivä päivältä itsevarmempi henkilö ja keskittymiskyky riittää muuhunkin kuin painon harmitteluun. Nyt kyllä itseasiassa keskittymiskyky on siinä painon laskussa, avokilla menee nimittäin kohta hermot, kun joka päivä hoen jotain kroppani muutoksista 😀 Viimeksi eilen esittelin hälle olkapäälihaksiani 😀 Avokki vaan huokaili, että ”joo joo”, lopeta edes hetkeksi nuo jutut 😀

Tänään olisi luvassa 9,4km:n juoksu ja vähän painojen nostelua kotona. Nukuttaa kyllä kokoajan ihan älyttömästi, mutta niin se on vaan lenkille lähdettävä. Liikkumaan lähteminen tuottaa vieläkin joskus vähän vaikeuksia, mutta aina kun liikkumaan itseni pakotan, niin nautin siitä kyllä täysin rinnoin! Eikä ole jäänyt kyllä yhtään treenikertaa pois laiskuuden takia, oon niin kova ruoskimaan itteni liikkeelle.

Ei miulla muuta. Ihanaa viikonloppua! <3

Adios! <3